Juhannus, tuo supisuomalaisuuteen iskevä vuotuinen juhla, jolloin porukka pakkaa kamat kasaan ja lähtee sankoin joukoin verenluovutukseen hyttysten hyväksi keskelle korpista metsää tahi veden äärelle. Pulloja kilistellään, saunotaan, suomalaisella sisulla perinteitä vaalien oli sää mikä hyvänsä. Onhan sentään keskikesän päivä. Päivä, joka vaihtuu toiseksi ilman yön painostusta.

Hyvää (ja rauhallista) juhannusta toivotan minäkin näiden runon ja kuvan yhteensulautuman siivin ;) ! - Wathelma

Aikaan keskikesän haisee kukat tuomien
kokoontuu yhteen VÄKI kera kirkkaiden JUOMIEN.
Siintää kaukana vielä tuo haikea huominen,
joka migreenin jollekin iskee tuomiten.

Ensin saunotaan ja sitten syödään vasta.
Varoitan teitä kuitenkin eräästä asiasta:
Aterian päälle ei tok' sovi käydä makaamaan
saunapuhtaana itseään turhaan sotkemaan.
 

Kas ilta on vielä pottujen tapaan nuori,
metsän neitojen helmat ohuet kuin niiden kuori.
Tyynyjen alle vielä kerättävä otos allergeeneistä
että nähtäis unessa, minkälaisista geeneistä
koostuu tuleva armaamme, ellei helluntaina
ole kainaloon löytynyt jo heilaa lainaan.

 

Mut' kaakana, kaakana käkikö kukkuu?
Kokkoa kokoon, ennen kuin joku hukkuu!
Kootaanpa kokko, kuona kasataan siis
ja muusta mussutuksesta irrotaan hetkeksi viis...

sekaan kuusi joululta nurkalla lojunut,
aitan sopukoista rojut tarkkaan pois kolutut,
sen seitsemän sorttia turhaa tavaraa,
apaattinen kansa taipuu innolla joukkopyromaniaan.

Ja näin liekkien leikkiä leiskuvaa
käy kansa joukoittain tuijottamaan.

 

 

Äkillinen informaatiotulva.

Lehtiä joka kulmassa.

SUURIA paljastuksia! (alhaalta suunnatun valon hiostamana), kuulust. komisario Peipponen

Kuulen kuiskeen :
Jää
hyvästi...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pohjamaali halkeilee. Kertoo sielunvaelluksen jälleen alkaneen...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aaa..sieltä se tulee.
Kuin pieni kuolema, le petit morte
...TSUUH!, tirskahdan kuin linnunpoikanen.

-Pure pölyä!, toivottaa koivu.
Räystäspääsky!, pärskähdän.

 

Se on täällä taas. In living colour. Kevät. Kaikkine kuran, liejun, vihreän, sinisen, keltaisen, valkoisen ja lukemattomien muiden sävyjen kera. Joka päivä uutta ihmeteltävää niille, jotka kulkevat tuijotellen kengänkärkiään kuljeskellessaan pitkin tien laitamia. Fantsua :)

- Kevätkenkäinen Wadelma

 

Mutsi, muori, äiti, mamma, mami, äippä, äityli, äitee, äiskä...
millä nimityksellä tätä kunnioitettavaa olentoa nyt tahtookaan
kutsua.

Arvatkaas, mitä huimaa tuossa tänään juhlittavassa
henkilössä on ? Kaikilla meillä on sellainen! Joillakin jo
edesmennyt, joillakin ehkä jotain muuta kuin se biologinen äiti,
mutta uskaltaisinpa melkein mennä väittämään, että
kaikilla se jossain on. Tuo paljon mielipiteitä ja tunteita
herättävä henkilöitymä kulttuuritaustasta ja aikakaudesta
riippumatta.

Henkilökohtaisesti voin sanoa olevani onnekas lapsi. Minulla
on äiti, joka hyväksyy, ymmärtää ja rakastaa, no matter what.
Molemmat mummot ( näilläkin on useita nimivariaatioita
ja ryppyisyysasteita), toinen jo valitettavasti edesmennyt,
ovat olleet minulle myös aina rakkaita ja läheisiä. Ja olen saanut
ilon tutustua molempiin mummoihini.

Itse en ole äiti (paitsi yhden karvaisen kaverin sijaismutsi,
joka muuten täyttää tänään 8 vuotta, onnea siis Rölli-kissalle!),
eikä äitiys ole koskaan ollut haaveeni.

Joillekin tämä päivä voi olla katkerakin muistutus siitä,
että ei ole äiti, vaikka haluaisi. Niin pienellä sanalla kuin ÄITI,
on siis hyvin suuri voima ja vaikutus.

Äiti Maa tai Luontoäiti...kaiken synty ja tuho. Pikkujuttu, eikö?
Entäs äidinkieli? Kyllä siinä sanassa vaan on joku voima.

Tämän pienen runoelman myötä tahdon vielä henk. koht. toivottaa
äipälle oikein mainiota äitienpäivää 2015! :

 

Hei äiti,

Anteeks kun oon joskus sulle turhaan kiukutellu.
Kun on saanu hyvii neuvoja, joita en kumminkaan oo totellu.
Kiitos siitä, että kuitenkin oot tarjonnu sun olkapäätä,
kun tää tuhlaajaprinsessa on menny jotain tyhmää jossain säätään.

Kun katson hentoi hartioitas, en edes osaa kuvitella,
miten monta kertaa ne on saanu raskait taakkoi kannatella.
Ja sun käsii rakastavii, jotka aina ovat pyyhkineet
poskiltani lohduttaen suolaisimmat kyyneleet.

Anteeks niistä kerroist' kun oon turhaan huolta tuottanu.
Silti sä oot aina muhun uskonu ja luottanu.
Ottanu syliin, hetkeks piiloon tältä pahalta maailmalta,
joka tahtoo joskus vetää mattoo jalkojeni alta.

Silloin, kun oon tarvinnu,
oot aina ollu läsnä.

Siks äiti, tahdon sanoo:

iso kiitos ELÄMÄSTÄ.

 

- WattuLate(si) ;)

 

Jaahas...päätin taas pitkästä aikaa päivittää tätä aivopierujeni yleistä tuuletustilaa. Tällä kertaa luvassa on, kiitos runosuoleni elpymisen, hieman tajunnanvirtausta lyhykäisen riimittelyn muodossa. Ja koska omistan kuitenkin virallisen Hygieniapassin, siistin tämän kökköhuumorin rippeet metsäteollisuuden tuotoksella...eli rakkaat ihmiset: tässä olisi (taas kerran) origamituotoksiani höystettynä pienellä turinoinnilla ;)

 

Marmosettiemon runoelma poikaselleen:

Jättiläisporkkanaan kerran törmäsi kaksi pupua arkaa piruparkaa.

Varokaahan vaan, ettei pupu pöksyyn karkaa!

Vaan jyrsijät nuo lausuivatkin: "Hah haa, tässäpä meillä vasta onkin työsarkaa!"

Ja ahneina nakertamaan kävivät tuota porkkanaa.

 

Krapulainen, tuo pahuksen saksiniekka,

saksipotkupuvussaan viekkaana

raaputti soraäänet hiekkaan.

 

Ja kappas tätä kelmiä!

Riikinkukkona tunkiolla

on kai hyvä telmiä...

sama on kuin tarjoais sioille kourallisen helmiä.

 

Vielä lopuksi otsoni, kerros

kuinka kummassa korjataan

jo ohentunut otsonikerros?

 

Nii-in...eipä tainnut mesikämmen murinaa kummempaa vastata...

 

Runoisaa kevättä toivotteleepi

- riiWattu : nne

 

 

Siitä onkin jo melkoisesti aikaa, kun olen viimeksi käynyt naputtelemassa hengentuotoksiani tänne mieleni ja kieleni kaatopaikalle. Syy? Kuten F.R. David laulaa: ”Words don’t come easy…”

Joskus elämässä tulee sellaisia hetkiä, jolloin sanavarasto ikään kuin ehtyy, aivojen akkuvarasto tyhjenee ja mieleen hiipii pohjattomia mustia aukkoja.

Masennus. Minä kutsun sitä henkiseksi vampyyrikseni. Vaikka rakastan valkosipulia, niin silti se peeveli pääsi jälleen yllättämään jostain nurkan takaa ja kävi kuppaamaan mielessäni. Henkisten ja fyysisten voimavarojen mittarin heilahtaessa pohjalukemiin minä päätin, että on aika levätä. Pakko. Iskin hetkeksi rukkaset naulaan, tungin töpselin seinään ja annoin tajunnanvirtani latautua.

Horrostin talviunta lähes kaksi viikkoa putkeen, jonka jälkeen heräsin lähes käsittämättömään luomisvimmaan. Onnekseni eräs ystävällinen toimintaterapeutti toimitti minulle laajahkon valikoiman erilaisia piirustustarvikkeita. Sanojen puuttuessa käteni ottivat ohjat ja rupesivat täyttämään lähes maanisella vimmalla valkoista paperia erilaisilla kuvatuksilla. Taideterapiaa parhaimmillaan.

Jaan tässä (edelleenkin lyhytsanaisessa) postauksessani muutamia räpellyksiäni noilta introverteilta raapustushetkiltäni. Kas tässä:

Mind-Blower, 02/2015

The Hand That Feeds You, 02/2015

Brain Humor, 02/2015

Poisonous Minds, 03/2015

Mirri 1, 03/2015

Mirri 2, 03/2015

Hush, little baby.... 02/2015

Hiilijalanjälki, 03/2015

Nu-Clear, 03/2015

 

Osteocorrosis, 03/2015

Kevättä kohti toiveikkaana tarpoessa, eikös juu ;) ?

 

• Wattu Van Helsing